Luettua: Englund, Kuningatar Kristiina

Ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin kirja Kuningatar Kristiina (2006) tuli luettua myös viime kesänä. Sain sen pokkarina mieheltäni, jolle olin tapani mukaan pitänyt pienehkön luennon Kristiinasta tallinnalaisessa museossa, Kristiinan muotokuvan edessä. Yleensä innostun aina museoissa pitämään ihan omaa yksityistä opaskierrosta seurassani oleville ihmisille, mikäli satun tietämään esineistä tai henkilöistä jotain. En voi itselleni mitään, olen ollut tällainen muistaakseni aina.

Englundin kirjasta, joka on siis Kristiina-elämäkerta, opin yhtä ja toista lisää tästä kiehtovasta henkilöstä, joten seuraavalla kerralla luento on varmaan pitempi. Kristiina olisi ollut poikkeusyksilö minkä aikakauden mittapuilla tahansa. Sankarikuninkaan Kustaa II Adolfin tytär, joka kasvatetaan pienestä pitäen hallitsijaksi. Oli poikkeuksellisen kypsä ja älykäs ja opiskeli parhaiden ulkomailta hankittujen opettajien johdolla. Ymmärsi ja tuki taiteita koko elämänsä ajan, siis tässäkin suhteessa harvinaisen sivistynyt monarkki. Hallittuaan yksinvaltiaana noin kymmenen vuotta kääntyy ensin salaa ja sitten julkisesti katoliseksi ja luopuu kruunusta. (Ja tämä siitä huolimatta, että hänen isänsä on kaatunut juuri 30-vuotisessa katolisten ja protestanttien välisessä sodassa.) Matkustaa pois Ruotsista ja aloittaa enemmän tai vähemmän kiertelevän elämän Euroopan ruhtinaiden ja paavin vieraana. Elää kuin kuninkaallinen ja vaatii kuninkaallista kohtelua, vaikka ei ole enää mitään hallittavaa. Havittelee jonkinlaista kansainvälisen diplomaatin roolia ja sellaisena muutaman kerran toimiikin. Seksuaalisesti ambivalentti: ei varsinaisia miessuhteita koska kuolee neitsyenä, mutta pitkiä suhteita joihinkin miehiin ja ainakin yhteen ruotsalaiseen hovinaiseen.

Kristiinasta on kirjoitettu hirveän paljon, ja Englundin kirja on tässä suhteessa vain rikka rokassa. Englund kirjoittaa värikkäästi, ja tapahtumia dramatisoiden, mutta omaa lukemistani haittasi se, että hän tuntui selvästikin kirjoittavan yleisölle, jolle Kristiina oli niin läpikotaisin tuttu hahmo, että esimerkiksi kronologian saattoi huoletta sivuuttaa ja keskittyä vain isoihin temaattisiin kokonaisuuksiin. Englundin ajallinen poukkoilu, vaikka kuinkakin perusteltu, ei minusta siksi ollut oikein toimiva ratkaisu; asioiden painoarvoa olisi voinut varioida muullakin tapaa. Englundin oma suuri teema on muodonmuutos: Kristiinan hahmon monitulkintaisuutta ja hänen toimiensa ajoittaista kummallisuutta Englund selittää siten, että Kristiina, joka oli moderni ihminen esimodernina aikana, loi nahkansa, identiteettinsä, aina uudelleen ja pystyi vaihtamaan roolia aina tilanteen mukaan. Tämä ehkä on Englundin oma kontribuutio aiheeseen, sillä muutoin hän nojaa aika pitkälti käyttämiinsä lähteisiin ja kunnon tutkijana dokumentoi tämän myös.

Kuningatar Kristiina on kirjoitettu niin selvästi jo olemassaolevan Kristiina-kirjallisuuden päälle, että epäilen sen toimivuutta sellaisenaan. Mutta jos tietää Kristiinasta jo jotakin, Englundin esitystapa sekoittaa mukavasti pakkaa. Ja lisäksi hän kirjoittaa elämäkertaa kuin historiallista romaania, joten erinomaista tieteen popularisointia tämä ainakin on.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s