Haavikon rahat

Raha muistetaan usein mainita Paavo Haavikon yhteydessä. Haavikko oli, kuten tunnettua, harvinainen yhdistelmä: kirjailija, liikemies, kustannuspäällikkö ja kustantamon omistaja, metsänomistaja, valtaapitävien ystävä ja vallan kriitikko sekä julkinen väittelijä vähän asiassa kuin asiassa. Haavikko oli täynnä paradokseja ja juuri siksi niin kiehtova tapaus jo henkilönä, tuotannosta nyt puhumattakaan. Hän oli taiteilijana ja keskustelijana riippumaton, koska hänellä oli siihen varaa. Hän oli uransa alusta asti Nimi – tai Haavikko oli brändi kuten nykyään sanottaisiin – mikä ei kuitenkaan estänyt häntä julkaisemasta salanimellä tai muuntautumasta ystävänsä Kekkosen haamukirjoittajaksi. Haavikko käsitteli rahaa koko ajan: neuvotteli kaupoista, osti, myi, sijoitti, teki laskelmia ja arvioita.

Monen mielestä näistä lähtökohdista käsin olisi täysin mahdotonta toimia taiteilijana, koska liikemiehet ja taiteilijat nyt vain hahmottavat maailmaa vähän eri lailla. Haavikon tuotantoon tutustuminen panee epäilemään tämänkin truismin paikkansapitävyyttä. Jos Haavikko eläisi vielä, olisi erittäin kiinnostava kuulla mitä hän EU-kriitikkona ajattelisi euron nykyisestä kriisistä tai globaalista taantumasta ylipäätään.

Haavikon runoissa rahaan törmää toistuvasti, mutta onko se aina samaa rahaa? Tuntuu nimittäin siltä, että Haavikon rahat tarkoittavat  montaa eri asiaa samanaikaisesti.  Seuraavassa pari esimerkkiä. Kokoelmassa Puut, kaikki heidän vihreytensä (1966) on mm. tällainen runo:

Rotschildien vanha isoäiti, ikivanha juutalainen, kaunis.
Kuin hopearaha, joka on kulkenut Afrikan halki
neekerien käsissä ja ollut monen asian maksuna
ja jossa on yhä Maria Teresan kuva.
Kaunis, tämä nainen, isoäiti, harmaa tukka,
ja kuulee, näkyy.
Kaunis.
Koska hän on muuttunut varastoksi ja viisaudeksi,
ahneudeksi ja talveksi.
Vanha.
Täynnä ryppyjä ja tarkkasilmäinen, ei niinkään asioitten
kuin ihmisten suhteen.

En tiedä keneen erityiseen Rotschildien suvun isoäitiin tässä viitataan. Ajattelisin, että kohteena on koko pankkiirisuku, joka edustaa siis moneen peräkkäiseen polveen kasautunutta vaurautta, rahaa joka poikii, synnyttää jälkeläisiä. Maria Teresan hopearaha on yksi maailmanhistorian kuuluisimmista kolikoista. Sitä alettiin käyttää 1740-luvulla Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa, ja Itävallassa sitä tehdään vieläkin. Kolikko, jossa oli keisarinna Maria Teresan kuva, levisi nopeasti ympäri Eurooppaa, sen jälkeen Afrikkaan ja arabimaihin, missä sitä saatetaan nykyäänkin käyttää epävirallisena vaihdon välineenä. Se on raha joka on tosiaan ollut monen asian maksuna. Kolikko on säilynyt ulkonäöltään muuttumattomana vuodesta 1780 asti. Kaikissa kolikoissa on tuo sama vuosiluku, joten kolikon ikää on mahdoton tämän perusteella nopeasti määritellä.

Rotschildeillä oli 1800-luvun Euroopassa enemmän valtaa kuin kuninkaallisilla, jotka tarvitsivat pankkiirien lainoja jatkuviin sotiinsa. Siksi Rotschildien vanha isoäiti on eräänlainen keisarinna hänkin, iätön kuten tuo Maria Teresan kolikko. Sukupolvet ja omaisuus kietoutuvat runossa yhteen, mutta silti kuva on jotenkin hedelmätön. Ahneus, varastoinnin ja kokoamisen pakko ei synnytä mitään uutta, vain kuollutta materiaa.

Yksi rahaan liittyvistä vanhoista ideoista on ollut se, että raha oli varasto tai säiliö, varastoitua omaisuutta, jota saattoi helposti kuljettaa mukana. Ajateltiin, että raha säilöö vaurautta aivan kuten sanat varastoivat merkityksiä. Kyse on kuitenkin vain haaveesta. Raha voi menettää arvoaan tuon tuostakin, sanat kuluvat käytössä ja niiden merkitykset hapertuvat.

Seuraava samasta kokoelmasta peräisin oleva runo on paljon tunnetumpi:

Moni kirja jää lukematta kun ei käy ilmi
missä hän nukkuu, mistä saa rahansa, kenen kanssa nukkuu,
selviää hengissä, ainoa seikkailu jota olen sietänyt,

elämää, runoutta ja rakkautta, abstraktioilla, älä jatka
siitä missä niillä on loppunsa.

Haavikon kirjallisuuskäsityksessä on minusta aina ollut jotain 1800-lukulaista, niin paradoksaalilta kuin se tässä yhteydessä kuulostaakin. Tässäkin runossa näkyy jo 1800-luvulla esitetty vaatimus siitä, että elämän materiaalisten reunaehtojen tulee näkyä kirjallisuudessa. Fiktiivinen hahmo ei ole paljonkaan väärti, jos emme saa tietää hänen konkreettista paikkaansa: missä ja millainen koti, kenen kanssa nukkuu (vai nukkuuko yksin), mistä saa elantonsa. Hiiteen merirosvot, kummituslinnat, hirviöt ja avaruuslennot – ainoa kuvaamisen arvoinen, koska tosi, on eloonjäämisen ja selviytymisen kamppailu.

Runon loppu on sen sijaan hankalampi. Käsketäänkö siinä (kirjailijoita? tai lukijoita?) pitäytymään vain kirjallisuudessa, jossa henkilöissä on riittävästi konkretiaa? Ja onko sellainen kirjallisuus sitten vain sitä mikä tulee väistämättä ensimmäisenä mieleen, eli realistista proosaa? Voitaisiinko kuvitella muitakin vaihtoehtoja? Onko kirjallisuus, jossa henkilöiden tausta jää näkymättömiin liian abstraktia, koska henkilöt eivät ole uskottavia jos emme saa tietää missä he nukkuvat ja mistä saavat rahansa? Mikä on se loppu tai reuna josta ei saisi jatkaa pidemmälle elämässä, runoudessa ja rakkaudessa?

Talous ja nainen rinnastuvat Haavikolla useasti. Seuraava esimerkkiruno on kokoelmasta Toukokuu, ikuinen (1988). Sitä kannattelevat paradoksit:

Naisen kasvoja ei ole katsottava sivulta päin
eivätkä naisen kasvot edestä päin esitä
naista.
Nainen on tuote, näyte, näyteikkuna, kauppias,
tavara, lasku ja varasto, myymälä,
agentuuri, rahoittaja sekä rahastaja.
Hänessä ei ole mitään kaupallista.

Sivuprofiilissa kasvoista näkyy vain puolet (aivan kuten kolikossa!). Naisen kasvot edestäpäin eivät esitä naista, mitä tämä tarkoittaa? Ihminen tunnistetaan yleensä kasvoista, mutta tässä runossa kasvot ovat jonkinlainen merkki tai representaatio, jonka takana ei olekaan mitään. Runo vaikuttaa nopeasti luettuna oikealta esineellistämisen paraatiesimerkiltä, mutta lopun kielto häiritsee tätä yksiselitteistä tulkintaa. Ja ihan tarkasti ottaen runossa ei puhuta naisesta ruumiina, ainoastaan kasvoina. (Tästä kasvo-aiheesta voisi jatkaa levinasilaiseen Toiseen, joka ilmenee juuri kasvoina, jotka eivät esitä mitään, vain manifestoivat toiseutta jota ei voi ottaa haltuun, mutta en jatka tästä nyt…).

Siitä tulkinnasta en kuitenkaan pääse mihinkään, että runossa ostaminen, myyminen, tavara ja tuote ovat jollain tavalla ihmissuhteiden metaforia. Runon nainen on kaikki naiset yleensä, ei kukaan yksittäinen itsensä myyjä tai (mieheltä) rahaa vaativa olento. Jos runon nainen ei ole konkreettisessa mielessä kaupan tai kaupallinen niin mikä hän sitten on? Vai halutaanko runossa sanoa, että sukupuolten väliset suhteet koostuvat jollakin perustavalla tasolla vaihtamisesta, jonka heikompia metaforia vain ovat kaupalliset termit myymälä, agentuuri, lasku tai varasto? Runon naisen voisi tulkita myös itsensä brändääjäksi, jonka minä rakentuu tuotteistettuna. Silloin hän ei enää olisi sukupuolensa edustaja, vaan jälkiteollisen, itsensä kokonaan tuotantoon valjastavan ihmisen kuva.

Haavikko korostaa usein talouden logiikkaa tilanteissa joissa se ei yhtäkkiä toimikaan. Syntyy tilanteita, joissa talouden lisäksi tai sijasta tunnutaan puhuvan jostain muusta, kuten seuraavassa runossa:

Kunnia, hyvä nimi,
Tasainen ylpeys.
Hyvällä nimellä ei ole hintaa.
Se on vain menetettävissä,
Ei ostettavissa.
Jos se on koskaan myytävänä,
Ei sillä ole arvoa.

Arvo joka sijaitsee rahatalouden ulkopuolella: symbolinen arvo, prestiisi, henkilökohtainen kunnia. Arvo joka on vielä näkyvämmin sosiaalinen kuin rahanarvo (joka on tietysti sosiaalinen sekin, mutta peitetymmin). Arvosi toisten silmissä. Arvonantoa ei voi ostaa, sen voi vain ansaita, ja kun se on mennyt, se on mennyt lopullisesti. Kunnia on syvästi henkilökohtainen arvo, sitä ei voi siirtää henkilöltä toiselle (tai no, hyvästä nimestä hyötyvät myös jälkeläiset).  Tässä runossa on kysymys arvosta hyvin arkaaisessa mielessä: se on samanaikaisesti jotain hyvin epämääräistä ja hyvin ehdotonta.

Mainokset

4 kommenttia artikkelissa “Haavikon rahat

  1. Mainio blogi! Harmaahiuksinen isoäiti on mukavasti patinoitunut hopeakolikon lailla. Mietin tuota viimeistä säettä, että hän tuntee ihmiset mutta ei niinkään asioita. Mitähän Haavikko sillä tarkoittaa? Kädestä käteen kiertävä kolikko tietysti opettaa ihmisistä, asia on abstraktimpi. Ja jos raha ja rikastuminen mahdollistavat identiteetin ja elämänpiirin laajentamisen ja erilaisen elämän kokeilun, kuten se hyvin voi tehdä ja kuten käy nousukkailla, tässä raha ehkä lukitsee ennemmin kuin vapauttaa.
    En ole haavikon runouden tuntija, mutta jos jatkaa runoudesta ja rakkaudesta eteenpäin, vastaan tulee toisinaan nimenomaan raha, joka tuntuisi olevan ikään kuin realistisemmalla puolella kuin nuo idealistisemmat käsitteet. Tässä olisi mukava nähdä kehotus pitäytyä runouden ja rakkauden abstraktiin (?) ja idealistiseen (?) maailmaan, mutta haavikolle se varmaan olisi liian naiivia.
    Mutta idealismia on myös viimeisessä otteessa. Tittelin voi ostaa ja hyvän nimen saada vaikka naimakaupassa, mikä takaa monia etuoikeuksia. Mutta ostamalla saatu on tietysti vastakohta jälleen abstraktimmalle kunnialle (ja sitä yksin tuovalle hyveelle?), johon hyvä nimikään ei yksinään auta. Näin idealistisesti ajatellen 😉

    • Kiitos Sari! Ajattelin että tarkkanäköisyys tarkoittaa isoäidilla nimenomaan ihan perinteistä psykologista silmää ihmisten suhteen, sitähän isoäideillä monasti on. Samaa mieltä siitä, että tässä runossa kuva rahasta on jotenkin pysähtynyt.

      Tuo toisen runon maksiimi on hankalampi: yksi vaihtoehto on se, että se on Haavikolla myös estetiikkaa koskeva. Asioista pitää puhua niinkuin ne ovat, ilman turhia abstraktioita! Tyypillistä haavikkolaista retoriikkaa.

  2. Lisään vielä, että Johanna Pentikäinen kirjoittaa Haavikkoa käsittelevässä väitöskirjassaan (s. 38) että Haavikon myyttisissä teoksissa kulta viittaa todelliseen arvoon ja hopearaha jonkin säännellyn institutionaalisen järjestyksen tuotteeseen.

    • Kiinnostava väite, täytyy katsoa Pentikäisen väitöskirjasta mihin hän sen perustaa. Kulta on tietysti ollut aina se arvo sellaisenaan, arvokkaampi kuin hopea. Mutta silti, minusta Pentikäisen erottelu kuvaa paremminkin metallirahojen ja paperirahan suhdetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s